Seksiä!

Melko pian tuon ihastuttavan totuudellisen kirjeen jälkeen tapahtui näin.

Olin ollut viettämässä iltaa - Maija jälleen hoidossa (kaikki tapahtuu aina silloin ja vain silloin, kun Maija on hoidossa. Mutta eihän hoitoon vieminen pitkän päälle voi olla mikään ratkaisu parisuhteen ongelmiimme!) - kaupungilla pikkujouluhumussa. Tulin kotiin nukkumaan huumaantuneen onnellisena nauttimastani huomiosta ja etanolista. Pete oli töissä, pitkän yöputken viimeinen keikka. Aamuyöstä hän tuli kotiin, ryömi viereeni ja alkoi hyväillä ja kuiskailla. Hän sanoi ajatelleensa minua koko kotimatkan, ja sitä, että saamme olla rauhassa - puhui kauniita, melkein yhtä kauniita kuin silloin alussa. Ihan samaahan ei voi odottaakaan, kun taidot ovat niin ruosteessa ja mies niin lukossa. Lykkäsin viime hetkeen sen kertomista, että minulla oli kuukautiset, koska en halunnut hänen lopettavan. Pete halusi minua siitä huolimatta. Onneksi oli pimeää ja minä humalassa, muuten olisi yhteistä jännittämistä ollut liikaa. Olimme ihanan lähellä toisiamme, puhuimme ja suutelimme paljon. Rakastelimme aivan kunniallisen kauan, ennen kuin Peten erektio loppui. Hän oli silminnähden pettynyt, minä taas en ollut, koska en ollut muuta odottanutkaan. Lohdutin ja hyväilin, juttelimme vielä ja Petekin rentoutui taas ja antoi minulle orgasmin. Jouduin sitä tosin pyytämään, mutta mitäpä en joutuisi. Ei se silloin tunnut niin pahalta, kun saa sen, mitä pyytää. Rakastelimme auringonnousuun asti, haukkasimme yhdessä aamupalaa - harvinaisen ruhtinaallista sein - ja painuimme takaisin petiin nukkumaan.

Olin täynnä toivoa, ja uskon, että Petekin oli. Alussa puhuimme niin perheneuvonnassa kuin keskenämmekin, että tämä oli vasta alku, nyt tätä pientä tainta täytyy vaalia rakkaudella,muuten se kuolee. Puhuin sen puolesta, että meillä täytyy olla joka päivä tai ainakin joka toinen päivä tantrahenkisiä hetkiä, jolloin kohtaamme toisemme oikeasti, olemme lähellä rauhassa, hiljaa, kosketamme toisiamme. Pete kannatti ideaa. Sitten se on vain hiipunut ja lopulta jäänyt. Olen monta kertaa ehdottanut yhteistä hetkeä sohvalla (ja luvannut, ettei sen tarvitsisi johtaa seksiin tai edes sisältää alasti olemista) Maijan nukkumaanmenon jälkeen ja tullut aina torjutuksi - joskus tosin niin, että ensin Pete on luvannut, mutta illan tullen sitten perunutkin sanansa. En tiedä, kumpi on pahempaa, se että antaa ymmärtää, vai suora torjunta. Ehkä se turhan toivon herättäminen.

Joka tapauksessa kerta oli syyskuun alun jälkeen ensimmäinen, ja herätti minussa niin paljon uskoa tulevaisuuteen, että lopetin viininlipittelyn iltaisin ja olen nyt ollut kolme viikkoa selvin päin. No en sentään, lääkkeitä napsin normaalisti, mutta ammattilainen, jonka kanssa juttelen, kehotti kärsivällisyyteen: kaikki aikanaan, pienin askelin.

Kuukautisteni pitäisi alkaa tänään tai huomenna. Neljä viikkoa on siis mennyt. Maija on menossa yökylään. Petellä on vapaa vikonloppu. Ainekset suorituspaineisiin, uhkaavaan epätoivoon ja kunnon riitaan ovat kaikki kasassa. Osa minusta haluaisi livistää yksin kaupungille juopottelemaan huomisillaksi, ettei tarvitsisi taas kohdata torjutuksi tulemisen kokemista. Pakeneminen jo ennen tilanteen syntymistä estäisi toiveikkaan odotuksen, että entäpä jos tällä kertaa onnistuisimmekin pääsemään toistemme lähelle.