Perhosen paino

Viime viikolla olin yhtenä iltana niin syvällä omissa ajatuksissani, hyvässä mielessä, että eroottinen oloni ei ollut ulkoisista tekijöistä riippuvainen. Niinpä sanoin Petelle, että aion pitää itsekseni iltasession sohvalla, kun olen nukuttanut Maijan, ja että hän olisi tervetullut mukaan. Uskalsin pyytää, koska en pelännyt torjunnasta tulevaa pahaa mieltä. "Sano heti ei, jos et halua. Mutta jos haluat, niin odota mua täällä olkkarissa." Ei sanonut ei, sanoi ehkä ja hymyili. Illalla sammutimme kaikki valot, riisuimme kaikki vaatteet ja suutelimme pitkään ja ihanasti, kuin joskus ennen. Sitten sohvalle ja kaikkea, Pete antoi minulle kaksi ihanaa orgasmia. Ensimmäinen oli hidas ja syvä ja siitä tuli itku ja valtava läheisyys. Toinen oli nopea ja elektroninen, huusin ja nauroin ilosta. Kaiken jälkeen juttelimme rauhassa ja rentoina vieretysten. Sekin meiltä puuttuu tavallisesti kokonaan, tuo parisuhdetta koossapitävä hämärässä rupattelu, koska nukumme eri aikaan.

Kyselin jatkoa tapahtuneelle parina iltana ja sain kieltävän vastauksen. En ollut yllättynyt. Pete kuitenkin oli tavattoman kiinnostunut voinnistani ja kyseli, olenko pettynyt, huolissani, painaako tämä asia tai jokin muu mieltä. Se tuntui hyvin hoitavalta. Oli helppo olla. Kolmantena päivänä Pete tuli luokseni, kun tein töitä koneella, ja sanoi: "Mä voisin hoidella sut taas illalla tuossa sohvalla. Jos haluat." Olin sanaton hämmästyksestä. Tällaista ei ollut tapahtunut varmaan kahteen vuoteen, ei siis minkäänlaista muistikuvaa, milloin olisi. "Kun mä oon nyt pari kertaa kieltäytynyt sun ehdotuksista, niin ettei sulle tulis torjuttu olo. Mä ainakin haluaisin tehdä sen." Eikä se ole siitä koskaan piitannut, että minulla on torjuttu olo. Tai on ehkä, muttei ole kyennyt tekemään sille mitään muuta kuin tuntemaan syyllisyyttä.

"Ymmärsinkö nyt oikein: sinä lupaat etukäteen jo aamupäivällä, että meillä on illalla seksiä?" "Niin." Sulattelin vähän aikaa asiaa, naama loistaen riemusta. Suostuin, tietenkin. Sitten kyselin varovasti, onko Petellä jotenkin rohkeampi tai luottavaisempi olo, kun hän uskaltaa ehdottaa tällaista, vaikka siinä on se riski, että mieli muuttuisi päivän mittaan. Rennompi olo kuulemma ainakin.

Pitkin päivää sain pieniä riemullisia hepulikohtauksia. Tanssin ympäriinsä ja suukottelin Peteä kaupassa, kuiskailin: "Meilläpä on illalla seksiä, jee!" Vaivaantuneisuuden sijasta Peteäkin nauratti.

Ja sitä oli. Samalla lailla kuin edelliselläkin kerralla, sohvalla nukutuksen jälkeen. Paitsi että nyt sain penetraatiota myös aidolla tavaralla, pitkää ja hidasta soutamista, voi taivas että se oli ihanaa ja miten mulla oli ollut sitä ikävä. Ihan oikeaa rakastelemista oman puolison kanssa. Mieletöntä. Oikein syvää läheisyyttä ei vielä siitä syntynyt, mutta läheisempää kuin kertaakaan kuluneen vuoden mittaan. Oli niin vieras ja outo olo nautinnosta huolimatta: välimatkaa on todella paljon umpeen kurottavaksi, ja luottamuksen rakentuminen vie aikaa. On vaikea antautua täysin, kun on niin tottunut tulemaan torjutuksi, tottunut siihen ettei kelpaa toiselle omana itsenään. Silti, näistäkin huolimatta, olo oli pelkästään hyvä ja lämmin, läheinen ja aivan ihana.

Kaikki tämän kesän seksuaaliset kohtaamiset yhteenlaskettuina olemme keskimäärin jossain sellaisissa lukemissa, joissa näin kauan yhdessä olleet parit ovat. Ei sillä, että uskoisin kertojen laskemiseen. Teen sitä silti, koska suhteemme on ollut niin kauan niin sairas - mieleni on kääntynyt kyttäämään merkkejä tunnelman vaihteluista, syistä ja seurauksista, määristä ja normaaliudesta.

En ymmärrä, mitä oikein on tapahtunut. Miten tämä säilytetään? Olenko tehnyt jotain oikein? Jos olen, haluaisin oppia toistamaan sitä. Onko Pete muuttunut, oivaltanut jotain? Nyt en ole hädissäni, olen tässä vain ja otan vastaan, mitä tulee. Enkä ahdistu ihan heti.

Katsoin ulkona, kun pieni valkea perhonen laskeutui keltaiseen, hapsuiseen nurmikkokukkaan (tiedätehän ne harvennetun, pienen voikukan näköiset, joita tähän aikaan kasvaa). Kukka nyökkyi perhosen painosta. Tai sen siiveniskujen synnyttämän ilmavirran paineesta. Yhtä kaikki, hirveän pieni ja kevyt asia liikutti toista samanlaista. Hento kontakti aiheutti liikkeen, vaikkei olisi uskonut. Minusta tuntuu samalta. Jotain on tapahtunut. Rukoilen perhosefektiä, myrskyä, muutosta.

Lomalla

Lomalle jäätyäni romahdin. Parisuhdetyhjiö, jota ei voinut enää kompensoida työssä onnistumisella, imaisi sisäänsä kaiken hyvän ja kauniin. Tartuin ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen partaterään ja piirtelin vähän. Pete on keksinyt sille osuvan termin "naarmuttaminen" - sitä se on. Viillän kevyellä kädellä, en kohtisuoralla terällä. Jälki on nirhaumaa, ei juuri avohaavaa. Se paranee nopeasti eikä jätä arpia. Kipu on yhtä kaikki tasaista särkyä ja helpottaa pahaa oloa, säteilee vaatteiden alla punaista, kirvelevää lohtuaan. Kävin päivystyksessä itkemässä ja sain pamireseptin, vaikka olin ollut jo vuoden kuivilla niistä. Inhoan sitä. Mutten tiedä, inhoanko elämääni enemmän.

"Jos ihmistä haluaa todella auttaa, on mentävä mukaan hänen helvettiinsä", sanoi joku pseudoviisas. Mitä lienee tarkoittanut. Minä alan päästä sisään Peten helvettiin. En pysty enää laukeamaan kuin harvoin. Pete sanoi joskus, että sen on vaikea saada usein edes pornon avulla, koska se ajattelee, ettei kukaan noista naisista haluaisi olla sen kanssa. No, minusta tuntuu, ettei kukaan haluaisi olla minun kanssani. Niin vastenmieliseksi olen itselleni muuttunut. Ennen pystyin purkamaan seksuaalista turhautumistani väkivaltaisilla joukkopano- tai raiskausfantasioilla, ellei millään muilla mielikuvilla onnistunut. Nyt olen omissa fantasioissanikin miehille niin yhdentekevä, ettei niissä kukaan vaivautuisi näkemään sitä vaivaa, että pahoinpitelisi minua ja saisi siitä nautintoa.

Viimeisen käyntinsä omalla ammattiauttajallaan Pete peruutti sairastumisen takia. Se oli huhtikuussa. Uutta vastaanottoaikaa hän ei lupauksistaan huolimatta ole varannut. Laskin, että hän ehti käydä siellä neljästi, kerran kuussa joulusta asti. Tarjouduin maksamaan hänelle yksityisen seksuaaliterapian, jossa käyntejä olisi 2-4 kertaa kuussa. Pete ei vastannut, oli vihainen. Tai en tiedä, mikä oli, ei se puhu minulle. Molemminpuolista se on; olen ollut koko päivän ihan lukossa väsymyksestä, vihasta ja ahdistuksesta.



Pyysin taas viikko sitten lupaa etsiä itselleni seksisuhteen. Ei herunut. Ajatus on Petestä hyvin ahdistava, eikä hän suostu miettimään, miksi se on niin ehdottoman tärkeää hänelle. "Onko sulla jo joku oikein katsottuna, kun noin kyselet", se tivasi. Silti sen perustelut jokapäiväiselle kieltäytymiselleen ovat sen mielestä päteviä ja uskottavia. Huhtikuussa sairaana. Sitten remontti ja muutto. Minun työni aiheuttamat uudelleenjärjestelyt kotirutiineissa. Keskeneräisen remontin asettaminen etusijalle. Töitä. Väsynyt töistä. Ja uusimpana se, että kun minä olin väsynyt töistäni, olin kuulema kotona poissaoleva enkä ollut hänestä kiinnostunut. Vika ei ole koskaan hänessä. Jos yritän puhua tästä, millä tahansa tavalla, Pete menee lukkoon ja kun saa lopulta suunsa auki, pystyy selittämään vain, että menee aivan voimattomaksi syytösteni edessä - sen, miten kaikki on aina hänen syytään.

Tilanteen epätoivoisuuden takia kykyni ajatella sivusuhdetta realistisena helpotuksena omaan olooni on yhä heikompi. Ajatus pelkästä panosta jonkun satunnaisen kanssa - tai edes mukavan kesäromanssin kanssa - ei korjaa minussa sitä, mikä on rikki: sitä, ettei kukaan halua minua. Minua itseäni, sellaisena kuin olen. Armon ja rakkauden hengessä. Ja miksi kukaan ulkopuolinen haluaisikaan: akti jäisi väistämättä pinnalliseksi, ellen itse rakastaisi tuota toista edes sanan jossakin merkityksessä. En usko, että voisin tulla rakastelluksi, rakastetuksi, sillä tavoin että itse olisin siinä vain seksin takia. Ja jos voisinkin, se ei muuttaisi sitä, ettei minua halua se, joka minua väittää rakastavansa. Edes sellaisen miehen löytäminen, jota voisin aidosti kunnioittaa ja joka haluaisi minua, olisi jo hyvin vaikea yhtälö. Ja jos taas löytäisin jonkun, jonka kanssa rakastelu olisi totta ja hyvää ja jossa vallitsisi tuo kunnioitus ja välittäminen - rakkaus - niin siinähän olisikin jo riittävät perusteet parisuhteen vaihtamiseen. Paitsi etten usko, että parisuhdetta tai ihmistä ylipäätään voi "vaihtaa". Luulen, että Pete tietää tämän viimeisimmän mahdollisuuden, ja siksi ei voi sallia, että etsisin itselleni sivusuhteen. Uskon, että Peten suljetussa maailmassa on taju oman rakkauden osoittamisen vaillinaisuudesta ja siitä seuraava aito kauhu: entä jos minä löydän jonkun, joka rakastuu minuun, osoittaa minulle lempeyttä ja huomiota, ja jolle seksi on helpompaa? Silloin tietenkin jättäisin hänet.

Tämä kaikki on ollut Petellekin niin rankkaa, etten usko, että hän pystyisi enää kenties koskaan uskomaan itseensä rakastajana riittävästi muodostaakseen uuden parisuhteen. Tai sitten hän löytäisi jonkun itsensä kaltaisen, varautuneen ja omaa ruumistaan inhoavan naisen, jolle seksin puuttuminen on yhtä suuri helpotus kuin se olisi Petelle: ei tarvitsisi koskaan kohdata omaa häpeäänsä ja epäonnistumistaan, ei jakaa herkkyyttä ja vaarallista läheisyyttä toisen ihmisen kanssa. Ei hän sitä nytkään tee, mutta nyt minä olen paarmana siitä kiusaamassa jatkuvasti.

Kaksi yllättävää epäluottamuslausetta Pete minulle paljasti. Toinen oli se, ettei hän voi olla varma, olenko ollut jonkun muun kanssa tänä aikana. Tiesin, ettei hän ole päässyt yli siitä, kun petin häntä, mutta ei hän ole sitä mitenkään halunnut myöskään käsitellä. Mutta tämä oli yllätys. Oli helpotus saada sanoa kirkkain mielin, että olen ollut hänelle uskollinen yli vuoden ajan - koko sen ajan, jolloin meillä ei ole ollut ollenkaan seksiä. Ja että minusta se on täysin kohtuutonta ja että minulla olisi ollut kaikki oikeus mennä jonkun toisen kanssa. "Mutta mä en voi olla susta koskaan sataprosenttisen varma." Pystyin sanomaan rauhallisen lempeästi, ettei kukaan voi koskaan olla kenestäkään. On vain luotettava toiseen, otettava riski. "Minä olen ollut sulle uskollinen, ja se on totta. Minulla on puhdas omatunto ja rauha sen asian kanssa. Jos et silti luota minuun, sulla on iso ongelma, ja ainoa, joka sille voi tehdä jotain, olet sinä itse. Minä voin auttaa puhumalla ja kuuntelemalla. Mutta jos et vakuutu siitä, että sanon olleeni uskollinen, en voi tehdä mitään." Toinen huoli, jonka se paljasti, oli pelko siitä, että rupean uudestaan juomaan viinaa. Vuoden raittiuden (poislukien yksi baarikännäys joululomalla) jälkeen luulisi pelon jo vähän hellittäneen. Jos nämä pelot ovat niin halvaannuttavia, että niiden varjolla voi työntää vastuun intiimiyden ja eroottisuuden puuttumisesta minulle... No, nyt tuntuu taas hyvin vahvasti, ettei sitä kiinnosta yhtään korjata tätä suhdetta.

Pete riitelee rakentavammin kuin ennen, puhuu asioistaan hieman enemmän kuin ennen, osoittaa läheisyyttä enemmän. Jotain on siis muuttunut kevään ja kesän mittaan.

Meillä on ollut kolme seksuaalista tilannetta. Yksi oli kesäkuussa, kun masturboin ja Pete tuli viereeni ja hyväili minua käsin. Olin pelosta jäykkänä, en käsittänyt, miten tässä ollaan vuoden tauon jälkeen. Juuri mitään ei puhuttu, eikä tapahtuneesta puhuttu jälkeenpäin. Toinen oli aamupano peiton alla pari viikkoa sen jälkeen, kun huomasin Petellä erektion ja nousin päälle. Se loppui lyhyeen, kun Maija tuli keskeyttämään. Se ei ilmeisesti tuntunut miltään, koska Pete ei sanonut siitä mitään. Kolmas ja intiimein oli mökillä, kun pidin Peteä oikein hyvänä tunnin ajan ja yritin kaikin keinoin saada hänet laukeamaan. Pete kuiski sanoja, joita ei muuten sanota, ja sen sielu oli hetken minulle raollaan. Tunnin yrittämisen jälkeen luovutimme. Pyysin miestä tyydyttämään minut, sillä halusin kovasti, mutta se kieltäytyi, koska oli väsynyt. Minusta se oli törkeää ja ihan äärettömän haavoittavaa sen jälkeen, kun olimme lopultakin olleet hetken toisiamme lähellä. Vai olimmeko? Ehkä Pete on niin jumissa oman laukeasmisensa kanssa, ettei sillä riitä mitään kiinnostusta minua kohtaan. Se ei ole edes nähnyt pilluani yli vuoteen, saati osoittanut mitään mielenkiintoa sitä kohtaan.

Minusta tuntuu, että olen syvimmältä olemukseltani viallinen. Saastainen, kelvoton. Se paikka, jossa minun seksuaalisuuteni ydin - pakottava tarve päästä yhteyteen toisen ihmisen kanssa - on huono, iljettävä ja turha. Tänään ajattelin ensimmäistä kertaa, että haluaisin satuttaa itseäni sinne. Rangaista siitä, ettei haluni mene pois, vaikkei minunlaisellani ole oikeutta haluta.

Näinkö mielisairaudet syntyvät? Hitaasti, kaltoinkohtelua ja laiminlyöntejä toistaen?

Tänään on lomani viimeinen päivä. Se oli siinä sitten tältä kesältä.