Ollaanpas meillä ajankohtaisia

Yllättävän paljon olen törmännyt perheemme ongelmiin mediassa viime päivinä. Suomalaisten vähentynyt seksin harrastaminen on päässyt uutisotsikoihin, Aamu-tv:ssä viime viikolla asiaa käsiteltiin niin kevyesti, että meinasi itku päästä. Ehkä siitä puhuminen on niin kipeää, että pitää lyödä leikiksi. Tai ehkä haastateltavilla oli niin hyvä seksielämä, että vieraantumisen tuska ja tukahdutettu halu omaa puolisoa kohtaan ovat heille täysin vieraita.

Anna-Leena Härkösen Ei kiitos -romaanin arvostelu löytyy täältä.

Viime torstain Hesarissa haastatellaan lääkäri Vesa Nurmesniemeä, jolta on juuri ilmestynyt Miesklinikka-niminen teos. Hänen mukaansa noin 200 000 suomalaista miestä tarvitsisi testosteronin korvaushoitoa, mutta vain vajaat 10% on hakenut apua. "Moni mies oppii kärvistelemään ongelmiensa kanssa. Saattaa tuntua siltä, että uupunut ja haluton olo on luonnollinen tila, eikä kellään muullakaan ole sen kummempaa", hän sanoo miesten vaikeudesta hakeutua lääkäriin. Kieltämättä olen miettinyt samaa kuin edellistä postaustani kommentoinut mies: mitä jos Pete kärsii masennuksesta? Jonkinlaisesta koteloituneesta sellaisesta? Tilasta, joka ilmenee unihäiriöinä, haluttomuutena, hitautena, aloitekyvyttömyytenä, mutta ei masennuksesta poiketen sisällä surumielisyyttä tai ahdistusta.

Jonkinlainen diagnoosi helpottaisi minua - ainakin se poistaisi sen tämänhetkisen tunteen, että se tekee sen jotenkin tahallaan, piittaamattomuuttaan, rankaisee minua jostakin. Pitää koko ajan käsivarrenmitan päässä: suukottaa ja halailee, sanoo joskus ohimennen kauniin sanan, kysyy mikä mieltäni painaa, mutta ei tule lähelle, ei päästä lähelle, ei pyydä lähelleen. Toiset naiset kertovat, miten mies on saattanut vapaapäivien alkamisen kunniaksi kattaa kynttilät ja viinipullon, paistaa pihvit, ja siitä sitten yhdessä rentoutuneina saunan kautta sänkyyn. Minullekin Pete saattaisi kokata herkkuja, mutta miksei hän tee sitä, mitä oikeasti tarvitsisin: kaiva esiin sitä lähes käyttämätöntä erektiolääkepakettia ja sano, että kokeillaan tätä tänään, ollaan lähekkäin, minä haluan yrittää sun kanssa. Sen puuttuminen kertoo minulle, ettei hän halua. Tai uskalla. Mutta siihen uskallukseen on mahdotonta puuttua, ellei hän jotenkin ilmaise, että haluaisi tilanteen muuttuvan. Nytkin pötköttää sohvalla ja katsoo luurit päässä komediasarjaa.

Ja vielä Osmo Kontulaa, tuota suomalaisen seksin gurua. Halu ja intohimo -kirjassa julkaistun uuden tutkimuksen mukaan suomalaisten yhdynnät ovat vähentyneet, parisuhteessakin masturbointi korvaa rakastelun yhä useammin. Seksiin ryhtyminen voi olla vaikeaa, ellei tunnelmaa ole jo valmiiksi. Tunnelman rakentaminen taas voi tuntua teennäiseltä (luulen, että Petestä tuntuu). Jos seksiä ei ole spontaanisti, sitä ei siis ole ollenkaan. Meillä tilaisuuksia ujon ja turhautuneen väliseen turvalliseen kohtaamiseen ei tule, koska nukumme niin eri aikaan, eikä nukkuma-aikatauluumme ole jatkuvasta surustani ja ajoittaisista keskusteluistamme huolimatta tullut muutoksia kuin korkeintaan huonompaan suuntaan. Nytkin olin monta päivää reissussa ja ensimmäisenä yönä kotona Pete meni tietokoneelleen sen sijaan, että olisi tullut sänkyyn edes valvomaan vaikka silitellen minua. Minulle helpointa arkiseksiä on aina ollut pimeässä peiton alla juuri ennen nukahtamista tai heti herättyä, kun unen pidäkkeetön maailma on vielä läsnä, kun sielu on auki ja ruumis lämpöinen, kun läheisyys on helpointa. Näitä hetkiä meillä ei ole lainkaan.

Haluan sänkyyn. Haluan että minua pannaan joka suunnasta, joka kulmasta, joka asennossa. Haluan ottaa suihin, imeä, nuolla ja purra miehen karvaista ihoa, miehen joka rakastaa minua ja jota minä rakastan. Haluan laueta täysin antautuneena tuon miehen käsittelyssä, haluan että olen hänelle kiehtova, että hän haluaa tutkia minua, jokaista neliösenttiä, käännellä ja katsella, kommentoida ja koskettaa. Haluan Peteä. Mutta Pete ei halua minua. Vihaan tätä tilannetta ja omaa avuttomuuttani.

Olen miettinyt, että jos menisin takaisin töihin, saisin jotain muuta ajateltavaa parisuhteen miettimisen tilalle. Silloin ehkä Petekin saisi kaipaamaansa tilaa ja aikaa toimia oman aikataulunsa mukaisesti asioitten korjaamiseksi. Mutta silloin meillä olisi vähemmän yhteistä aikaa ja enemmän stressiä. Lisäksi Peten olisi pakko ruveta hoitamaan kotia, enkä tiedä, onko hänestä siihen.

Mutta on yksi toinenkin syy, miksi epäröin työelämää omalta kohdaltani. Ns. kristillinen seksikäsitys häiritsee minua. Augustinuksen jäljiltä meillä on kirkko, joka suhtautuu seksuaaliseen haluun sekavan ristiriitaisesti ja kulkee vuosikymmeniä jäljessä, mitä tulee seksitietämykseen ja sen tieteelliseen tutkimukseen. En oikeastaan tarkoita kirkon virkamiesjohtoa, jossa yleensä vaikuttavat suhteellisen asialliset, sivistyneet ihmiset ja joka silloin tällöin julkaisee niinkin onnistuneita teoksia kuin Jumalan silmissä ihme. Enemmän minua huolettaa se perille mennyt vuosikymmenien pietismin hapattama opetus, että seksi on syntiä paitsi avioliitossa, eikä siitäkään olla ihan varmoja. Siihen kuuluu halun loputon hillitseminen ja tuomitseminen, itsensä kouliminen himottomaksi ja kiltiksi, koska Jumala suuttuu intohimosta ja Jeesus on mustasukkainen tytöistä, jotka antavat pilata itsensä.

Minulle opetettiin kotona pojista, että aina pitää olla varuillaan, koska ne haluaa vaan sitä yhtä, ja kunnon poikia on harvassa. Itse halusin paitsi rakkautta, myös seksiä, mutten kelvannut kenellekään ensi alkuun. Sitten löysin ihania poikaystäviä, muistelen kiitollisuudella molempia lukioaikaisia heilojani. Sain seksielämälleni hyvän ja kauniin alun, täynnä uteliasta tutustumista, kiihkoa ja molemminpuolista oppimisen halua, kun yritimme voittaa toinen toisemme nautinnon tuottamisessa toisillemme. (Terveiset vaan sinne, missä lienettekin.) Kokemukseni elämästä on siis toinen kuin se ns. kristillinen opetus, jonka olen saanut. En voi sietää, jos näen sitä opetettavan seurakunnissa. Sanon nykyään oman mielipiteeni aina ääneen, mutta siitä seuraa joskus vaikeuksia. Monien kirkon aktiivijäsenten näkemykset näistä jutuista kiusaavat minua hengellisestikin niin paljon, että pohdin töihin paluun mielekkyyttä. En tiedä, jaksanko elää tätä omaa, rikkinäistä elämääni ja samalla elää niiden ristiriitaisten ihmiskuvien ja naiivin ihanteellisten parisuhdekäsitysten keskellä, joita kirkon kuvioissa on.

Aina samaa

Kuukautiset loppuivat. Tällä kertaa Pete ei edes huomannut koko asiaa, niin vähän olemme läheisissä tekemisissä. Mitäpä sitä erikseen mainitsemaan. Kuinkahan monella parisuhteessa elävällä on menkat monta kertaa useammin kuin seksiä?

Pohdin jatkuvasti sitä vaihtoehtoa, että yrittäisin hankkia itselleni rakastajan. Olen puhunut aiheesta kauan sitten myös Petelle, mutta hän ei pitänyt ajatuksesta. Se oli hänestä ahdistavaa ja hän sanoi, ettei sellainen kuulu hänen mielestään parisuhteeseen. Jatkuva selibaattiko kuuluu? Olen sitä häneltä kysellyt, joskaan en viime aikoina. Eikö toinen tavallaan sano irti sopimuksen yhteiselämästä omalta osaltaan, ellei halua seksiä tai ei tee mitään asian etenemiseksi? Mitä haittaa siitä hänelle olisi, jos saisin muualta sen, mitä en häneltä saa? No, asia ei ole kovin ajankohtainen, sillä en ole mitenkään huomiotaherättävän puoleensavetävä enkä liiku missään, missä tapaisin miehiä - ainakaan ilman Maijaa, joka varmaankaan ei ole mikään meriitti iskumarkkinoilla ja vaikeuttaisi huomattavasti satunnaisen panon järjestämistä käytännössä.

Olen nyt ollut iltaisin ilman siiderinlipitystä, alkoi ahdistaa liikaa kun viikkomäärät liikkuivat koko ajan suurkulutuksen ja kohtuukäytön rajoilla. Mieli on kirkkaampi ja väsyttää paljon vähemmän, mutta samalla haluttaa enemmän ja sitä painetta on hankalampi paeta ilman kemioita.

Tänään kiehun kiukusta. Yritin herätellä Peteä, en edes aikaisin vaan jo lähellä hänen heräämistään, niin ettei väsymyksen ainakaan pitäisi olla esteenä. Hyväilin häntä varmaan puoli tuntia monella tavoin, silitin, näykin, hieroin, suutelin, nuolin. Ensin selkäpuolelta, ja kun sain hänet lopulta kääntymään, myös etupuolelta. Olin tavattoman hellä, en painostava enkä hyökkäävä. Sormieni kautta minuun virtasi lämpöä ja kaipausta, Peten iho tuntui uskomattoman ihanalta, mutta hän ei reagoinut kosketukseeni mitenkään. Vasta loppuajasta silitti vähän tukkaani. Kun mitään ei tapahtunut ja tiesin, että Maija herää pian, lähdin suihkuun (Maija on niin touhukas, ettei häntä voi enää jättää yksin suihkun ajaksi).

En käsitä, miten joku voi olla niin flegmaattinen kuin Pete. Kuinka niin paljon voi nukkua? Hän tuntuu heräävän tekemään vain omia asioitaan ja jaksaa surffailla niitä yötä myöten. No, reiluuden vuoksi myönnettäköön, että hän tekee ruokaa, hoitaa ostokset ja viettää paljon aikaa Maijan kanssa. Mutta en puhukaan siitä, vaan itsestäni.

Surffaan joskus epätoivoissani erinäisillä epämääräisillä keskustelufoorumeilla etsimässä kohtalotovereita ja neuvoja. Yllättävän paljon törmää vahingoniloisiin misogyyneihin, jotka heittelevät kevyesti kommenttejaan naisille, jotka ovat samankaltaisessa tilanteessa kuin minä. "Mitäs hankkiuduit paksuksi, ei tuommoista kukaan enää halua", on tyypillinen kommentti arkeen väsyneelle perheenäidille. "Kuitenkin oot joku lihava löysäpilluinen lehmä ja miehes panee tiukkalihaista työkaveriaan, kun et viitsi treenata itteäs kuntoon" - naurettavaa edes lukea tuollaista, saati välittää siitä, mutta kerran luetut sanat jäävät kiertämään mielen pohjalle. Ja toinen yleinen asenne on epäusko; moni pitää keksittynä tilannetta, jossa nainen haluaa, mutta mies ei - miehenhän kuuluu haluta aina ja kotiäidin kääntää väsyneenä selkänsä. Myös sen sanominen ääneen, että harkitsee rakastajan hankkimista (en ole siis ainoa), on joillekin hirveä moraalinen romahdus. Etenkin naiskirjoittajat lyövät toisiaan hyvän äitiyden vaatimuksella: "Tuollaisen kuvanko haluat antaa parisuhteesta lapsellesi, että äiti huoraa vieraitten kanssa, aika hyvä roolimalli". No en halua, mutten haluaisi antaa sellaistakaan mallia, että lapsi saisi isompana ja jo asioista jotain ymmärtävänä kuulla, kuinka äiti on luopunut omasta seksuaalisuudestaan ja sen toteuttamisesta tämän takia ja kuinka isin kanssa ollaan yhdessä vain lapsen, kulissien ja väljähtyneen kaveruuden takia.

Tuntuu että olen hirveän yksin. Odotan kovasti että saan Anna-Leena Härkösen uuden kirjan Ei kiitos kirjastosta, varasin sen heti kun kuulin, että se käsittelee omani kaltaista elämäntilannetta. Olen ollut toista viikkoa täysselibaatissa, kun elämässä on ollut niin paljon touhua, ettei seksi ole ollut päällimmäisenä mielessä, mutta ei se sillä ainakaan helpota. Entistä enemmän tekee mieli, ellei edes masturboi. Ajattelin, että voisin jotenkin päästä Peten "tasolle" yrittämällä keskittyä muuhun. Ei toimi. Näin eroottista unta Samuli Vauramosta, se oli kaunista. Enimmäkseen näen silti niitäkin unia vain Petestä. Hän on se, jota haluan, jonka haluaisin omakseni.

Perkele, että olen vihainen. Mietin tässä, että voisin pitkästä aikaa taas juoda itseni mukavaksi, kun Pete on illalla töissä ja Maija mennyt nukkumaan. Ihan sama.