Rakastajaprojekti

Niin, se ilmoitus tuotti sitten tulosta.

Perheneuvonnassa oli jo pitkään ollut aika takkuista, vaikka olo helpottuikin joka käynnin jälkeen vähäksi aikaa. Myöhemmin kävi ilmi, että Pete oli jo jonkin aikaa tiennyt deitti-ilmoituksestani ja seuraillut tilannettani.

Kirjoittelin muutaman ehdokkaan kanssa ja tapasinkin pari, mutta sitten löytyi sopivan tuntuinen ihminen, K. Perheellinen, suunnilleen ikäiseni mies, joka sinnittelee pitkässä, riitelyntäyteisessä liitossaan lasten takia ja miettii jatkuvasti kotoaan muuttamista. K on olemukseltaan tarmokas, tehokas ja valoisa, silti rauhallinen. Aika erilainen minuun verrattuna: itse stressaan helposti, en saa valmiiksi, en jaksa, en tee. Hän nauraa ja puhuu paljon. Joskus liikaakin itsestään. Saan kyllä suunvuoron ja hän kuuntelee. Mutta herkkänä ihmisenä toivoisin häneltä joskus enemmän aktiivista halua saada kuulla juuri minun ajatuksiani. Vai onko se vain itsekeskeisyyttäni - no tietenkin se sitäkin on, minulla on niin vähän aikuiskontakteja ja omaa aikaa, että hyvän kuuntelijan löydettyäni vuodatan tunteitani ja ajatuksiani kuin Pankakoski. K:lla on hyvä itseluottamus, parempi kuin minulla. Minulla taas ehkä syvempi itsetuntemus. Hän on mukavan näköinen ja tyylikäs, kantaa vartalonsa kauniisti, liikkuu sulavasti. Hän haluaa minua ja minä häntä. Kunnioitamme toistemme perheitä, ne ovat kummallekin ykkösasia. Emme puhu pahaa toistemme puolisoista. Paljon juttelemme myös lapsista. En usko, että haluaisin parisuhdetta hänen kanssaan, vaikka olisin vapaa, niin erilainen hän on. Näin ollen en ole huomannut itsessäni mitään ihastumisen merkkejä alun hullaantumisen mentyä ohi.

K ja minä olimme tapailleet viikon ajan, kun tilanne kotona alkoi mennä mahdottomaksi. Pete ei puhunut minulle, ei koskenut minuun, ei tehnyt mitään yhdessä, oli täysin lukossa. Itkin melkein koko ajan, kun olin kotona. Viikonloppuna tilanne kärjistyi. Maija oli hoidossa, minä join itseäni määrätietoiseen humalaan ystävien seurassa baarissa. Loppuillasta kotona jatkoin vielä sekoiluani, kunnes sammuin. Aamulla löysin Peten kirjoittaman kirjeen, oikean, pitkän kirjeen, ja heti sen nähtyäni minussa syttyi riemu. Aivan aiheellinen, kuten sitten kävi ilmi. Pete oli kirjeessä miettinyt paljon, purki vihaansa ja mustasukkaisuuttaan pettämisprojektistani, kertoi lopultakin, että oli tiennyt jo jonkin aikaa ja osannut lukea merkkejä. Hän eritteli tilannettamme yllättävän taitavasti, ja vaikka kiukkua ja kiivautta riitti, oli perussävy rakentava. Pete sanoi suoraan, ettei hänkään ole tyytyväinen nykytilanteeseemme, vaan että se ahdistaa häntä päivittäin. Hän sanoi rakastavansa minua, haluavansa elää kanssani. Olin niin onnellinen ja huojentunut. Menin kirjeen kanssa takaisin sänkyyn kasvot hehkuen. Puhuimme monta tuntia, itkimme sylikkäin. Katselimme silmiin ja suutelimme. Pete sanoi minulle rakkauden sanoja, spontaaneja ja itsensä kuuloisia.

Käsittelimme rakastajajuttuani vain hyvin ylimalkaisesti. Ymmärsin niin, että Pete odottaa minun olevan jatkossa hänelle uskollinen. Tähän mennessä tapahtuneesta hän ei halunnut tietää enempää. Siinä oli viisautta, sillä onhan jo järjestelmällinen pyrkimys rakastajan hankkimiseksi pettämistä, ja itse akti vain pieni osa sitä kokonaistilannetta, että on kauan ollut valmis hankkiutumaan vieraaseen sänkyyn.

K on kuitenkin hyvä mies ja hänen seuransa on minulle tärkeää. Sanoin Petelle pian yllä kerrotun jälkeen, että haluaisin pitää K:n elämässäni ja aion pitää häneen yhteyttä ainakin tekstiviesteillä. En muista, mitä hän vastasi. Kai se oli selvää, ettei hän voi estää minua tapaamasta ihmistä, jonka seura on minulle tärkeää. Olen tehnyt sen nyt huomaavaisesti. Juuri meni melkein kaksi viikkoa, ettemme puhuneet edes puhelimessa, kun kotiasiat menivät kummallakin edelle ja aikataulut ristiin. Sitten K ja minä kävimme kahvilla, oli huojentavaa purkaa sydäntään ja kuulla toisen viisaat ja ymmärtävät kommentit.