Kirkollisten toimitusten kirjassa se parempi muotoilu kysymyksestä kuuluu seuraavasti:
Pappi kysyy morsiamelta:
Kaikkitietävän Jumalan kasvojen edessä ja tämän seurakunnan läsnä ollessa kysyn sinulta, Vea, tahdotko ottaa Peten aviomieheksesi ja osoittaa hänelle uskollisuutta ja rakkautta myötä- ja vastoinkäymisissä?
Vastaus:
Tahdon.
Ajattelen, että sitoutuneessa rakkaussuhteessa, jonka juridinen instituutio on avioliitto, tahto osoittaa rakkautta ja uskollisuutta on se asia, jonka vuoksi suhde on olemassa. Ajoittain pitäisi onnistua paitsi tuossa tahtomisessa, myös osoittamisessa. Muuten suhde ainakin minulle lakkaa olemasta parisuhde, rakkaussuhde. Se muuttuu joksikin muuksi. Avioliitto voi toki jatkua, jos niin halutaan, ja monet tuntuvat haluavan.
Usein korostetaan sitä, miten tärkeää luottamuksen kannalta on, ettei puoliso rakastele kenenkään muun kanssa. Tätä pidetään uskollisuutena, ikään kuin se riittäisi. Tästä myös rankaistaan kovemmalla kädellä, julkkisten kohdalla myös raaemmalla mediapyörityksellä, kuin siitä, että laiminlyö rakkauden osoittamista puolisoaan kohtaan.
Minä olen joutunut sukeltamaan niin syvälle, etten ole enää mustasukkainen sanan tavallisimmin ymmärretyssä merkityksessä. Jos minun pitäisi valita, onnistuisiko puolisoni osoittamaan minulle tahtomaansa a) rakkautta vai b) uskollisuutta, valitsisin hetkeäkään epäröimättä vaihtoehdon a). Jos hänellä olisi minulle paljon rakkautta ja hän osoittaisi sitä monin tavoin, hän saisi osoittaa sitä muillekin. Tuolloin uskollisuuden osoitukseksi riittäisi, että hän olisi lojaali perhettämme kohtaan ja rehellinen minulle ja kohtelisi toista naistaan myös kunnioittavasti.
Meidän perheessämme nämä roolit ovat jakautuneet pitkän prosessin aikana. Pete osoittaa minulle uskollisuutta, koska ajatus vieraan naisen kanssa rakastelusta halvaannuttaa häntä vielä enemmän kuin minun kanssani. Se, ettei hän pysty osoittamaan rakkauttaan minulle sillä luonnollisimmalla, mutta kenties vaikeimmalla tavalla, saa hänet niin lukkoon, että muukin rakkauden osoittaminen hiipuu. Arki muuttuu tiuskimiseksi, kun lasken päiviä, viikkoja ja kuukausia viime kerrasta, ja uskon Petenkin laskevan. Pete on minua kohtaan useimmiten lojaali ja rehellinen, mutta ellei hän ajan kanssa ala avautua enempää, ellei hän päästä lähemmäs, on se minulle osoitus uskollisuuden puutteesta. Ja rakkauden. Tai kyvyttömyydestä osoittaa niitä.
Minä osoitan rakkautta. Pete on antanut minulle kiitosta siitä, että olen lempeä ja kärsivällinen. Uskollisuutta en ole jaksanut osoittaa, koska elämä ilman rakkautta oman rakastetun rinnalla on ollut niin tukahduttavaa, että olen ollut kuin nurkkaan ajettu metsähiiri, kauhuissaan väärässä paikassa, liian suurten ja uhkaavien asioiden ympäröimä, mielessä vain kaksi kysymystä: "Miten ihmeessä jouduin tähän? Kuinka pääsen tästä pois?"
K on antanut minulle iloa ja toivoa, tunteen siitä, että olen elossa taas, että voin vaikuttaa omaan elämääni. Hän on saanut minut tuntemaan, että olen haluttava ja kaunis nainen ja samalla ihan normaali, fiksu ja kunnioitettava ihminen. (Epäilemättä olisin aika äkkiä löytänyt jonkun pinnallisen mulkun, joka olisi halunnut vain panna minua tai jopa antaa minullekin, mutta seksi on liian tärkeä asia jaettavaksi ihmisen kanssa, jonka kanssa ei ole mitään yhteistä. En halua enää koskaan sänkyyn kenenkään kanssa, jolle en ole kokonainen ihminen.) K:n ansioista olen saanut sellaista itseluottamusta, että kotona eivät seinät kaadu päälle ihan niin nopeasti ja raskaasti kuin ennen. Pete on lopultakin, ainakin kertaluontoisesti, tajunnut voivansa menettää minut, ellei elämämme muutu. Sen kirjeen jälkeiset viikot ovat olleet hyviä - sanoisin, että hyvä alku kohti oikeasti hyvää suhdetta.
Toistaiseksi - ja tämä on nähtävä siinä kontekstissa, että olen hyvin kauan ollut todella epätoivoinen ja kokeillut kaikkea, mitä suinkin olen keksinyt - se, että minä järjestin itselleni rakastajan, on ollut vain siunaukseksi parisuhteellemme. Se on puhkaissut tulehtuneen tilanteen, ajanut meidät puhumaan toisillemme, saanut Peten tekemään aloitteen seksiin (yhden kerran, mutta se on enemmän kuin ei mitään!). Ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen olen jaksanut uskoa suhteemme tulevaisuuteen; siihen, että olemme yhdessä ensi vuonna, viiden vuoden päästä, että saamme lisää lapsia, että pääsemme eteenpäin, haluamme olla yhdessä kauan, eikä vain toistaiseksi.
Pete voisi minusta lähettää ruusuja kiitokseksi K:lle. Tai ostaa niitä minulle!
Usein korostetaan sitä, miten tärkeää luottamuksen kannalta on, ettei puoliso rakastele kenenkään muun kanssa. Tätä pidetään uskollisuutena, ikään kuin se riittäisi. Tästä myös rankaistaan kovemmalla kädellä, julkkisten kohdalla myös raaemmalla mediapyörityksellä, kuin siitä, että laiminlyö rakkauden osoittamista puolisoaan kohtaan.
Minä olen joutunut sukeltamaan niin syvälle, etten ole enää mustasukkainen sanan tavallisimmin ymmärretyssä merkityksessä. Jos minun pitäisi valita, onnistuisiko puolisoni osoittamaan minulle tahtomaansa a) rakkautta vai b) uskollisuutta, valitsisin hetkeäkään epäröimättä vaihtoehdon a). Jos hänellä olisi minulle paljon rakkautta ja hän osoittaisi sitä monin tavoin, hän saisi osoittaa sitä muillekin. Tuolloin uskollisuuden osoitukseksi riittäisi, että hän olisi lojaali perhettämme kohtaan ja rehellinen minulle ja kohtelisi toista naistaan myös kunnioittavasti.
Meidän perheessämme nämä roolit ovat jakautuneet pitkän prosessin aikana. Pete osoittaa minulle uskollisuutta, koska ajatus vieraan naisen kanssa rakastelusta halvaannuttaa häntä vielä enemmän kuin minun kanssani. Se, ettei hän pysty osoittamaan rakkauttaan minulle sillä luonnollisimmalla, mutta kenties vaikeimmalla tavalla, saa hänet niin lukkoon, että muukin rakkauden osoittaminen hiipuu. Arki muuttuu tiuskimiseksi, kun lasken päiviä, viikkoja ja kuukausia viime kerrasta, ja uskon Petenkin laskevan. Pete on minua kohtaan useimmiten lojaali ja rehellinen, mutta ellei hän ajan kanssa ala avautua enempää, ellei hän päästä lähemmäs, on se minulle osoitus uskollisuuden puutteesta. Ja rakkauden. Tai kyvyttömyydestä osoittaa niitä.
Minä osoitan rakkautta. Pete on antanut minulle kiitosta siitä, että olen lempeä ja kärsivällinen. Uskollisuutta en ole jaksanut osoittaa, koska elämä ilman rakkautta oman rakastetun rinnalla on ollut niin tukahduttavaa, että olen ollut kuin nurkkaan ajettu metsähiiri, kauhuissaan väärässä paikassa, liian suurten ja uhkaavien asioiden ympäröimä, mielessä vain kaksi kysymystä: "Miten ihmeessä jouduin tähän? Kuinka pääsen tästä pois?"
K on antanut minulle iloa ja toivoa, tunteen siitä, että olen elossa taas, että voin vaikuttaa omaan elämääni. Hän on saanut minut tuntemaan, että olen haluttava ja kaunis nainen ja samalla ihan normaali, fiksu ja kunnioitettava ihminen. (Epäilemättä olisin aika äkkiä löytänyt jonkun pinnallisen mulkun, joka olisi halunnut vain panna minua tai jopa antaa minullekin, mutta seksi on liian tärkeä asia jaettavaksi ihmisen kanssa, jonka kanssa ei ole mitään yhteistä. En halua enää koskaan sänkyyn kenenkään kanssa, jolle en ole kokonainen ihminen.) K:n ansioista olen saanut sellaista itseluottamusta, että kotona eivät seinät kaadu päälle ihan niin nopeasti ja raskaasti kuin ennen. Pete on lopultakin, ainakin kertaluontoisesti, tajunnut voivansa menettää minut, ellei elämämme muutu. Sen kirjeen jälkeiset viikot ovat olleet hyviä - sanoisin, että hyvä alku kohti oikeasti hyvää suhdetta.
Toistaiseksi - ja tämä on nähtävä siinä kontekstissa, että olen hyvin kauan ollut todella epätoivoinen ja kokeillut kaikkea, mitä suinkin olen keksinyt - se, että minä järjestin itselleni rakastajan, on ollut vain siunaukseksi parisuhteellemme. Se on puhkaissut tulehtuneen tilanteen, ajanut meidät puhumaan toisillemme, saanut Peten tekemään aloitteen seksiin (yhden kerran, mutta se on enemmän kuin ei mitään!). Ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen olen jaksanut uskoa suhteemme tulevaisuuteen; siihen, että olemme yhdessä ensi vuonna, viiden vuoden päästä, että saamme lisää lapsia, että pääsemme eteenpäin, haluamme olla yhdessä kauan, eikä vain toistaiseksi.
Pete voisi minusta lähettää ruusuja kiitokseksi K:lle. Tai ostaa niitä minulle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti