Puhumisesta ja puhumattomuudesta

Pete on monesti sanonut, että osaan sanoittaa hänen tunteitaan taitavasti. Viime aikoina olen väsynyt siihen. Arvailen, mitä hän tuntee ja miksi, esitän vaihtoehtoja, jotka hän sitten myöntää tosiksi tai torjuu. Se on turhauttavaa ja saa yhdessäolon tuntumaan jotenkin kuulustelulta, vaikka sävy olisi lämpimän analyyttinen, jopa leikkisä. Minusta tuntuu, että yhteisten asioiden pohdiskelu on jotenkin "minun juttuni", jolle hän kohteliaasti antaa suhteessamme tilaa, koska suhteissa on tapana antaa tilaa toisen tarpeille. Peteä itseään kiinnostavat käytännön kysymykset: mitä syödään, mikä on huomisen tai ensi viikon aikataulu, mitä Maija tarvitsee. Hänen omaa tilaansa suhteessamme on ainakin se, että hän saa kertoa minulle työstään ja oivalluksistaan. Luulen.

Minusta on jo pitkään tuntunut, ettei Pete oikeasti tarvitse minua. Hänessä on paljon puutteita ja vikoja niin kuin minussakin, mutta hän on sinkkuvuosinaan jotenkin kovettunut selviämään yksin. Siinä missä yksinäisyys on jättänyt minuun läheisyyden kaipuun ja voiman taistella sen saavuttamiseksi, se on antanut hänelle kyvyn pärjätä itse, koska on pakko. "Ei kukaan ole ollut kiinnostunut mun tunteista vuosiin. En ole tottunut niistä puhumaan", hän sanoi kerran.

Tarvitseeko sitä nyt niin puhua? Ehkä ei tarvitsisi, jos läheisyys olisi olemassa tekojen kautta. Toki nautin siitä yhteydestä, jonka sanat ihmisten välille rakentavat, mutta olen kovasti miettinyt, osaisinko olla Peten ehdoilla, jos yrittäisin. Hänen tapansa olla ei vain ole yhdessäoloa: jos haluan yhdessäoloa, minun on se järjestettävä. Koska Maija on olemassa, kahdenkeskistä aikaa ei ole (ellen minä onnistu järjestämään Maijalle hoitajaa). Kun olen varovasti tai suoraan koettanut puhua Peten käännetylle selälle, että tehtäisiin jotain yhdessä, hänen viattoman oloinen "Kuten mitä?" -kysymyksensä tuntuu murskaavalta. Maija pyörii jaloissani, pyykit odottavat märkinä koneessa, olen liian väsynyt lähtemään kävelylle huonosti nukutun yön jälkeen, ja tajuan, ettei minulla ole Petelle mitään tarjottavaa. Mitään muuta kuin tämä. Minä, minun ajatukseni, tämä ruumis, ihoni lämpö, Maija, jaettu arki. Jos olisinkin enemmän oma itseni, voisin koettaa järjestää jotain jännittävää, muutosta, mutta Maija on vielä niin kiinni minussa että olemme kuin osittain samaa ihmistä.

Jos kahden rakastuneen ihmisen välillä ei ole lainkaan seksiä ja yhä vähemmän läheisyyttä, minusta siitä täytyy puhua. Tilanne suorastaan huutaa korjaajaa. Nyt en vain ole jaksanut aloittaa puhumista, vaan väistelen Peteä rauhallisesti, kunnioittavasti. En osoita mieltäni, sitäkin kyllä tein joskus, mökötin ja tiuskin, se oli kauheaa, en halua sellaista. En vain hakeudu enää lähelle. Koetan olla niin kuin hänkin on - puhua ruuasta, juoksevien asioitten hoidosta, Maijasta, politiikasta, uutisista. Asioista. En kosketa, en katso suoraan. Kun ei Petekään. Kokeilen, jos tämä saisi hänet ilmaisemaan itseään jotenkin omaehtoisesti. Mutta ei tämä ole pelkkää käytännön ihmiskoetta; olen oikeasti neuvoton ja hirveän väsynyt ja haluan yrittää ajatella jotain muuta kuin sitä, miten kaukana olemme toisistamme.

Juttelin toverin kanssa. Hän sanoi, että heillä oli ollut samankaltaista (en tosin puhu seksin puuttumisesta juuri kenellekään, se on niin kipeä ja hävettävä asia): mies oli pitkillä työmatkoilla ja kotona ollessaan lähti pelaamaan ja saunailtoihin poikien kanssa. Nainen yritti rakentaa kotia, kärsi yksinäisyydestä ja oman elämän puuttumisesta. Miehen ratkaisu oli, että nainenkin hankkisi enemmän omaa elämää. "Jos minä hankin tähän oheen vielä lisää menemistä, omaa elämää, niin meillä ei ole kohta parisuhdetta lainkaan", sanoi nainen. Kyse ei siis ole mitenkään takertuvasta tai epäitsenäisestä naisesta (enkä minäkään ole sellainen, muuten). He ovat nyt olleet yhdessä jo kymmenen vuotta. Jotenkin se tilanne vain lähti aukeamaan, en oikein tiedä, miten. Kompromisseja varmasti tehtiin ja yhteistä aikaa järjestettiin.

Ehdotin Petelle saunavuoron hankkimista (entisessä kodissamme oli sauna). Hän sanoi, ettei ole mikään saunojatyyppi, mutta lähtee kyllä saunaan kanssani, jos haluan. Olin ajatellut, että saunassa olisimme ainakin alasti yhdessä. Siellä voisi rentoutua ja puhua pakottomasti. Mutta nyt olen niin lukossa, etten halua pyytää. En halua olla alastomana ihmisen kanssa, jolle sillä ei tunnu olevan väliä - joka tekisi sen vain minun takiani.