Jumissa

Eräs asia, johon Petessä rakastuin, oli jaettu kokemus omasta fyysisestä epävarmuudesta, huonosta kehonkuvasta - ja tietoisuus siitä. Ajattelin silloin, että tällainen mies ymmärtäisi minua. Tämän kanssa voisimme yhdessä etsiä tietä sellaiseen nautintoon, jossa vertailukohtia ei ole - on vain rakastetun kauneus rakastajan katseen alla. Lupa intohimoon sellaisena kuin on. Mutta olemme (olimme?) me ihan klassisesti rakastuneitakin. Pete on kaunis, ihollani lämmin, hänellä on suuret ja taitavat kädet, joilla hän osaa tehdä minut hulluksi nautinnosta. Ja hulluksi, kun ei anna minulle nautintoa, läheisyyttä, itseään. Nyt, kun rakastumisen ensivaiheet ovat ohi, hän sulkeutuu niihin maailmoihin, joissa hän on kotonaan. Turvassa. Äkkiä tien etsiminen eteenpäin epäonnistumisten keskeltä onkin minun yksityinen projektini - hänelle riittää, kun saa tehdä niitä asioita, joissa on jo valmiiksi hyvä. Töitä, rakenteluja, puuhailuja harrastusten ympärillä poikien kanssa.

Älkää luulko, että olisin erityisen vaativa. Sellainen pirttihirmu, jonka luota mies pakenee saadakseen olla rauhassa. Kyllä minä annan tulla täydeltä laidalta itkua ja syytöksiä silloin, kun riidellään. Mutta kumpikaan meistä ei pidä riitelystä. Niinpä elelemme haalean kohteliaassa ilmapiirissä uudessa yhteisessä kodissamme. Kumpikin touhuaa omiaan ja keskustelut koskevat juoksevia asioita, lapsen puuhailuja ja hoivaamista. Pete puhuu minulle työstään. Viime aikoina en ole jaksanut kiinnostua. Minä en voi puhua työstäni, koska työtä ei ole. Kodin ulkopuolella siis. Kotona elämäni täyttyy turhauttavasta uusintamistyöstä, siivoilusta, tiskeistä ja pyykeistä. Maijasta (joka on kyllä elämäni valo) ei vielä ole seuraa niin, ettenkö kaipaisi keskusteluja aikuisten kanssa ja järjellistä tekemistä. On minulla harrastuksia ja ehdin niitä vähän harrastaakin. Pete myös tukee minua siinä, että pääsen välillä omin päin viettämään iltaa jonnekin. Hän toivoo, että minulla olisi enemmän omaa elämää.

Peten toive on ymmärrettävä siinä mielessä, että uskon hänen kokevan syyllisyyttä siitä, että hän välttelee läheisyyttä. Olen puhunut hänelle seksin ja läheisyyden puuttumisesta niin paljon, yrittänyt hyvällä ja pahalla, riidellyt, ottanut selvää netistä, kirjoista, you name it. Varasin hänelle lääkäriajankin erektio- ja laukeamisongelmien selvittämiseksi. Hän loukkaantui, koska olin "puuttunut hänen asioihinsa" eikä mennyt vastaanotolle. Minä menin hänen puolestaan, sain Cialis-reseptin ja Petelle lähetteen laboratorioon verikokeita varten. Ja seksuaaliterapeutin yhteystiedot. Pete lupasi mennä käymään labrassa. Siitä on nyt 2,5 kk, enkä usko, että hän menee koskaan. Muutaman viikon ajan muistutin asiasta varovasti, sitten en enää tohtinut. Tuumin, että kyllä hän nyt jo tietää, mitä ajattelen asiasta. Ja tekee sitten, kuten parhaaksi katsoo, oman aikataulunsa mukaan. Näin yritän muutenkin toimia, koska inhoan nalkuttamista. Nalkutus on alentuvaa, syö keskinäistä kunnioitusta ja myrkyttää ilmapiiriä.

Olen nyt käynyt seksuaaliterapeutin vastaanotolla yksin. Se oli huojentavaa; tuntui, että ongelmamme ovat korjattavissa. Ja että on mahdollista, että yhteinen (seksi)elämämme olisi sittenkin vasta alussa, ei lopussa. Kodin haalea ilmapiiri laimentaa toivoani päivä päivältä.

Mietin seksiä, sen puuttumista, koko ajan. Se on raskasta. Viimeksi, kun keskustelimme aiheesta Peten kanssa, hän sanoi, että asia on hänenkin mielessään joka päivä. Se ei vain näy mitenkään. Hän ei koskaan ota sitä puheeksi eikä näytä kärsivän minkäänlaisesta ahdistuksesta, päin vastoin. Hän on hyväntuulinen ja ystävällinen, jaksaa mainiosti tehdä töitä ja hoitaa Maijaa onnellisena. Välillä kuvittelen olevani jotenkin viallinen, kun kaipaan intiimiä läheisyyttä niin paljon. Joskus pelkkä Peteen katsominen tuntuu pahalta, koska kaipaan niin kovasti, että hän ottaisi minut syliin, omasta halustaan.

Oma elämä, oma aika. Entä jos oma käsitys laatuajasta on juuri yhteinen aika rakastetun kanssa? Sitä ei voi ottaa. Sitä voi vaatia, kerjätä, suostutella, pyytää, mutta sellaista vapaaehtoista läsnäoloa, josta näkyisi, että tuo toinen tahtoo olla tässä lähelläni - sitä ei voi ottaa väkisin.