Kesä kumminkin

Pari viikkoa sitten oli niin hankalaa, että menin lääkäriin. Masennuslääkitysannokseni tuplattiin ja saimme ajan neuvolan perhetyöntekijän kotikäynnille. Se oli aika rauhallista rupattelua, koska oloni oli sitten jo vähän tasaantunut. Pete oli mukana juttelemassa ja kiinnostunut toimimaan yhteisen elämämme parantamiseksi. Työntekijä ei varmaan saanut kovin kummoista kuvaa ahdistusteni syövereistä, koska juttelu oli niin sivistynyttä ja kaikilla hyvä tahto.

Jotenkin en ole saanut puhuttua kenellekään kaikista asioistani, asioistamme. Lääkärille olen puhunut Peten erektio- ja laukeamisongelmasta ja haluttomuudesta, omasta unettomuudestani ja masennuksesta - mutta en alkoholinkäytöstäni tai viiltelystä. (Ettei hän olisi liian huolissaan. Kummallista suojella oman lääkärinsä tunteita.) Seksuaaliterapeutille ja parhaalle ystävälleni olen puhunut seksiongelmista mutten päihteistä. Päihdelinkin anonyymille auttajalle olen kirjoitellut lääkkeistä ja äitinä olemisen hankaluudesta, mutten seksistä ja sen tärkeydestä. Perhetyöntekijälle Maijan univaikeuksista ja meidän "läheisyyden puuttumisesta" - seksin puuttumisesta puhuminen tuntuu niin syyttävältä, rankalta, siltä etten vedä yhtä köyttä puolisoni kanssa. Petelle puhun silloin tällöin sitä sun tätä, mutten tiedä kuinka paljon hän näkee ja tietää - ehkä pelottavinta on ajatus, että hän on koko ajan nähnyt ja tiennyt, muttei välitä.

Viime viikolla mökillä saimme saunoa rauhassa sukulaisten hoivatessa Maijaa. Siinä oli hetkittäin sellaista kiireetöntä läheisyyttä, jota ei ole pitkiin aikoihin ollut. Muutama viikko sitten oli myös lyhyeksi jäänyt naintiyritys mökin saunassa. Ei se paljon lohduttanut, mutta pikkuisen. Minulla on sellainen olo, että jos Pete joskus ilmaisee halunsa suoraan tai hänellä seisoo minun läsnäollessani, minulla ei ole varaa eikä oikeutta olla haluamatta. Tilaisuus ei nimittäin toistu, ja sitä vähemmän, ellen kaikin tavoin rohkaise eroottista ilmapiiriä. Niinpä yritin olla hirveän lämmin ja läheinen, ettei erektio vain olisi lopahtanut, ja otin Peten sisääni pian, vaikken ollut itse kiihottunut. Eihän siitä mitään tullut, olin liian kuiva ja tiukka, asentokin oli huono ja saunassa vähän liian kuuma. Sitten hetki olikin jo ohi, yritin hyvitellä että ei tässä mitään, ensi kerralla lisää. Mutta ainakin yritettiin.

Kun viimeksi kirjoitin, olimme menossa yhdessä seurakunnan perheneuvojalle. Siellä saimme puhuttua asioita aika suoraan ja paljon. Aikaa oli runsaasti, puolitoista tuntia, mikä tuntui ihan ruhtinaalliselta. Olen tottunut kolmen vartin terapiasessioihin. Lisäksi olin perheneuvontaan mennessämme niin ahdistunut ja toivoton, että itkin vain ja sanoin, mitä oikeasti tunsin, kaiken hädän ja epätoivon, lopullisuuden tunteet. Pete sai myös sanotuksi paljon, kun oli auttaja paikalla, ja koska hän oli ammattitaitoisesti meitä molempia varten.

Suhteet ammattiauttajiin pitävät yllä toivoani paremmasta. Olen varmaan omina terapiavuosinani aikoinaan jotenkin tottunut siihen. Luo turvallisuutta, kun joku, jolle maksetaan, kuuntelee, ja yrittää auttaa. Sellaista merkityksellisyyden tunnetta, että en ole turha, ja että ongelmamme ovat oikeita ja hoitamisen arvoisia.

Viime päivinä on ollut pieniä eroottisia hellyysväläyksiä. Pete on silittänyt minua vastustelematta, kun olen kinunnut sitä, ja minä olen naukunut Peten suurten käsien alla kuin pikku kissa. Eilen nykäisin pöksyni polviin, kun Pete tuli halimaan minua keittiössä takaapäin. Hän ihastui hetkessä pyllyni silittelyyn ja se tuntui molemmista ihanalta.

On satanut monta päivää, olemme olleet sisällä ja meininki on ollut aika vaisua. Lääkityksen annoksen lisääminen aiheuttaa nyt alussa sivuvaikutuksena minulle huimausta, pahoinvointia ja vähän tokkuraista oloa. Tänään paistaa aurinko, tarkoitus on mennä koko perheellä ulos puistoon, lueskella ja syödä jäätelöä.